Halloween 2016 // Beware of Boo's

Meillä on ollut koko kuukauden suunnitelmissa leipoa Halloween muffineja ja koska Halloween on kohta ohi niin alkaa olla viimeiset hetket leipoa nämä. Koska lähikaupasta ei löytynyt oikeita elintarvikevärejä, niin sillä välin kun kävin Prismasta hakemassa kaikki buttercream -kuorrutus ainekset, Iida leipoi ja paistoi muffinit valmiiksi. Päästiin sitten heti koristelemaan jäähtyneitä leivonneisia kun tulin kotiin.
Tehtiin ensimmäistä kertaa ikinä tuota buttercream -kuorrutetta ja suosittelen valitsemaan jonkun vähäsuolaisen rasvan. Saatiin nimittäin kaataa sokeria tuohon ihan urakalla kun maistui pitkään liian suolaiselta. Kannattaa myös ostaa jtn aromia, esim. vaniljaa. Pääsee helpommalla kun ei tarvii sokeria koko paketti käyttää. Viimeisteltiin koristelu näillä pääkallon ja luun muotoisilla nonpareilla.
Hauskaa Halloweenia kaikille jotka sitä tänä viikonloppuna viettävät!

Halloween 2016 // Take me to church


Mun on varmaan pakko käydä ostamassa tämä villapaita useammassa värissä, koska en tiedä johtuuko vaan syksystä mutta en ole nyt viikkoon mitään muuta halunnut päälleni pistää. Kerrankin olen tehnyt hyvän ostoksen! Sillä en ikinä löydä kivoja villapaitoja! Aina talvella joudun pakottamaan itseni ostamaan villapaitoja jotka on kaikki aina jollain tavalla ihan syvältä, milloin ne on liian lyhyitä, isoja tai ruman värisiä tai kaula aukko on tyhmän mallinen. Eli ei kauheesti inspaa tää syksy kun kaapin sisältö ei miellytä!

Mutta nyt kuitenkin tämän postauksen DIY- henkiseen aiheeseen. Eli muutama viikko sitten askartelin tälläiset pirunsarvet. Olin suunnitellut kokonaisen lookin näiden kanssa, mutta se saa nyt jäädä, koska aika ei vain riitä kaikkeen. Käytin Silk Clay -nimistä massaa, jonka löysin kun olin katselemassa mitä halloween juttuja askartelukaupoissa on myynnissä. Kyseessä on siis tämmöinen muovailtava kevyt massa joka ei tartu käsiin ja kuivuu muutamassa tunnissa. Ajattelin sitten kokeilla ja tehdä siitä nämä sarvet, kun hintakin oli niin pieni (alle 3 euroa).  

Muotoilun jälkeen annoin sarvien kovettua yön yli. Vaikka tätä Silk Clay- massaa myydään monessa eri värissä maalasin sarvet seuraavana päivänä akryylimaalilla, jotta saisin niistä vähän kiiltävämmät. Sitten vaan kuumaliimalla sarvet pinneihin kiinni ja tadaa, valmista! Helppoa ja nopeaa! Muistan kuinka kävin jokin vuosi sitten ihan paniikissa kaikki kaupat läpi etsien mustia pirunsarvia. Eihän niitä tietenkään mistään siihen hätään (halloween iltana) löytynyt.  Silloin ei olisi tullut mieleenkään ryhtyä itse väsäämään, vasinkin kun lähin askasrtelu kauppa on 20 minuutin bussimatkan päässä. Mutta kyllä nämä parissa päivässä kasaan saa!
Onko teillä  kokemuksia Silk Claystä? Itse pidin erityisesti siitä miten kevyttä tämä on. Pysyy ihan kunnolla jos liimaa sellaisiin napsahtaviin pinneihin eikä tarvii pelätä että valuvat tai tippuu ilman kunnon pinni viritelmiä.

Geo Nudy Grey - Review

Nyt reviewtä piilareista, jonka sarjan lissit varmasti jokainen joka värillisiä circle-linssejä käyttää, on jossain vaiheessa elämäänsä omistanut. Ostin ensimmäiset circlet 16-vuotiaana ja about joka kerta kun olen linssejä tilaillut, olen näitäkin aina harkinnut kun etsinnässä on ollut harmaat linssit. Aina olen sitten luopunut ajatuksesta näistä koska olen ajatellut että ei nämä kuitenkaan näyttäisi mun silmissä lainkaan niin hyviltä kuin mallin tummanruskeissa silmissä Mutta olinkin väärässä!
Tässä pari kuvaa miltä näyttää silmissä vessan kylmässä valossa. Tykkään tästä designista tosi paljon. Isontaa ja peittää just sopivasti omaa silmän väriä joka on vaaleanvihreä. Ja reunalla oleva rengas on sopivan ohut. En enää pidä piilareista joissa tuo rengas on kovin paksu, vaikka teinivuosina se oli ihan must juttu! Näiden perus Nudyjen lisäksi useimmat piilari kaupoista myy myös Super Nudyja, joissa on hieman paksumpi tuo rengas ja halkaisija (14.8mm).
Nää piilarit on kyllä parhaat harmaat mitä mulla on koskaan ollut.  Näissä ei häiritse mikään. Ei niin ulkonäöllisesti kuin mukavuudeltaankaan.  Helposti pystyin pitämään koko päivän meidän maanantaisella Ikean reissulla. Voi tosin olla että tilanne olisi toinen jos en käyttäisi silmätippoja ennen piilareiden laittoa. Tässä vielä linkki HoneyColoriin josta nämä siis ostin: klick .
Ja noi kaikki on käyttökelpoisia
PS. Alkaa olla jo hieman huvittavaa miten paljon meiltä löytyy jo pelkästään vessan peilikaapista piilareita.

Rhodes 2016 // part 2

Nyt jatkuu meidän rodoksen matkakertomus. Tosiaan seuraavana päivänä vaan hengattiin rannalla ja altaalla. (Ja herran jestan kattokaa miten ruskettuneilta mun jalat näytti hotellin valaistuksessa !!)Tarkoitus oli kyllä lähteä Lindosiin, mutta onnistuttiin missaamaan aikaiset bussit ja seuraavat lähtivät vasta muutaman tunnin päästä ja laskeskeltiin että aikaa Lindosissa seikkailemiseen jäisi liian vähän sillä viimeinen bussi takaisin meidän hotellille olisi lähtenyt noin tunnin päästä arvioidusta saapumisajasta. Ei kuitenkaan luovutettu Lindosin suhteen, vaan päätettiin että huomennahan muuten mennään! Viime vuonna kun rodoksella kävin, ei ehditty Lindosissa vierailla lainkaan.
Siitä huolimatta että olisin halunnut mennä jompaan kumpaan suuntaan veneellä, mentiinkin bussilla, koska veneellä matka olisi kestäny paljon kauemmin. Mutta hauska reissu näin bussillakin ja tuskin tää mun viimeiseksi Rodoksen reissuksi jää, joten enköhän vielä joskus pääse venematkalle. Meillä ei ollut mitään hajua mihin suuntaan lähteä kun astuttiin bussista ulos. Seurattiin sitten muita ja löydettiin oikeille kulmille. Eli kannattaa seurata tienviittoja rannalle päin ja mennä sitten Lindosin ostosalueen läpi. Sieltä jossain vaiheessa löydettiin oikea reitti ja päästiin kiviselle ja liukkaalle polulle, jota pitkin lähdettiin kiipeämään vuorelle.
Vuoren huipulta löytyi sitten Lindosin akropolis joka oli meidän reissun syy. Polttavasta helteestä huolimatta musta on niin kiva seikkailla jossain vuorilla ja löytää hienoja maisemia. Oli kyllä kaikkien niiden portaiden arvosta päästä huipulle. Pääsymaksu tuonne akropoliksen aluelle oli muistaaksen 12 euroa.
     Hengailtiin siellä sitten jonkin aikaa vaikka ei siellä kyllä kovin paljon mtn varsinaista tekemistä ollut, kunnes lähdettiin alas, jotta ehtisimme varmasti saada bussiliput päivän viimeiseen bussiin. Pysähdyttiin yhteen kattoterassi paikkaa matkalla, koska oli niin kuuma päivä enkä ollut juonut tarpeeksi. Jatkettiin smoothieiden jälkeen sitten matkaa ja kuinka ollakaan; eksyttii noille mutkikkaille kaduille. Kierrettiin kirjaimellisesti ympyrää 10 minuuttia. Onneksi Iida sitten bongas tutun frozen yogurt- paikan jossa käytiin menomatkalla ja kipitettiin sitten ihan hirveetä vautia bussipysäkin lippuluukulle. Meidän onneksi saatiin liput, koska kun päästiin bussiin istumaan huomattiin miten jotkut eivät mahtuneet kyytiin koska ajattelivat ostavansa liput vasta bussissa.
Illalla käytiin rannalla kävelemässä ja satuttiin just hyvään aikaan koska nähtiin sieltä lähikyllältä ammutut ilotulitus raketit.
Viimeinen päivä otettiin vaan rennosti ja käytiin ostamassa viimeiset tuliaiset. Illallisen jälkeen pimeyden laskettua käytiin vielä rannalla ja otettiin kuvia hotellista.  Oli kyllä niin haikee olo kun tiesi, että seuraavana päivänä pitää lähteä ja laukut oli minun osalta ainakin vielä pakkaamatta. Soitettiin vielä videopuhelu Linen kautta Suomeen ,koska halusin näyttää porukoilla miten ihanan näköistä hotellilla oli kaikkine valoineen. Muutenkin oli niin rauhallista kun missään ei ollut ketään ja kuuli meren kohinan. Paratiisi ♥
Samana iltana kun tultiin hotellihuoneeseen meitä odotti katon rajassa tuollainen pikku lisko. Sanoin sitten Iidalle, että katos mikä tuolla on ja se ei meinannut uskoa sen olevan oikea, vaikka sanoin että näin kun se liikkui. Siinä sitten metsästettiin hyvä tovi liskoa laastarirasiaan jotta saataisiin se ulos.
Viimeisen aamun auringonnousu ennen aamupalaa. Tässä näkyy myös hyvin toi polku hotellilta rantaan.

Seuraavana päivänä jouduttiin heräämään ihan superaikaisin sillä Apollomatkat oli järjestänyt oikeesti niin hyvin että saatiin tehdä lähtöselvitys ja hoitaa baggage dropping hotellilla ennen aamupalaa. Joten me voitiin lentokentällä mennä suoraan turvatarkastukseen.

Toivottavasti päästään taas ensi vuonna jonnekin lämpimään viettämään rentoa lomaa.  ♥

Rhodes 2016 // part 1

Tähän väliin kesäistä throwback matkapostausta synkkiä syysiltoja piristämään. Varattiin Iidan kanssa matka Rodokselle heti saatuani tietää kesän työvuoroni. Kolmen kuukauden mittainen työkokeilu päättyi 16. kesäkuuta, mutta onnekseni sain kesällä tuurailla kesälomalaisia noin 1-2 kertaa viikossa niin ei tarvinnut raha asioita murehtia.
 Mun sisko tuli hoitamaan Cindyä jo samana iltana kun lähdettiin, thank God, sillä olisi tuntunut niin kurjalta jättää toinen heti yksin. Meidän bussi Helsinki-Vantaalle lähti yhen kahden välillä yöllä. Yritin kyllä nukkua muutaman tunnin ennen bussin lähtöä, mutta eihän siitä mitään tullut. Hämmästyksekseni sain sitten nukuttua melkein koko bussi ja lentomatkan. Toisin kuin Iida joka kovasta yrityksestä huolimatta joutui tyytymään parin tunnin yöuniin. Huvittaa vieläkin se miten lentokoneessa juuri kun olin kunnolla nukahtamassa, säpsähdin hereille, koska luulin tippuvani.
Bussilla Diagoraksen kentältä Afandouhun jossa meidän hotelli sijaitsi. Majoituttiin Mythos Beach hotellissa joka oli Apollomatkojen Rhodoksen hotelleista hopea sijalla. Lennon aikaisen saapumisajan takia jouduttiin valitettavasti odottelemaan huonetta hotellilla noin 45 minuuttia. Hotellilla onneksi oli huone minne matkalaukut sai jättää säilytykseen. Joten laukusta päälimmäiset hellevaatteet ja vessaan vaihtamaan. Lapsiperheet vaihtoivat suoraan uimavaatteisiin ja lähtivät altaille, mutta me Iidan kanssa istuskeltiin terassilla. Iidan reaktio siihen reiluun 30 asteen kuumuuteen oli niin priceless, koska tää oli Iidan ensimmäinen ranta/etelän matka ja oon niin onnellinen että sain kokee tän. Varsinkin kun Iida vielä Helsinki-Vanataalla mietti että ois pitänyt varmaan ottaa useammat pitkät housut mukaan. Ne huolet haituivat aika nopeasti kun astuttiin ulos koneesta.
Maijoituttiin yksiössä. Koska huoneet vastasivat Apollon sivuilla olevaa kuvausta ja kuvia niin en oikein keksi muuta miinusta kuin huonon äänieristyksen. Ja matkaa läheiseen kylään. josta löytyi ruokapaikkoja ja kauppoja oli jonkin verran.
Vaihdettiin sitten rantakamat ja käytiin hotellin aulassa sijaitsevasta marketista hakemassa juotavaa ja vähän naposteltavaa. Viihdyttiin rannalla jonkin aikaa kunnes myönnettiin itsellemme meriveden olevan aivan liian lämmintä,koska uiminen ei viilentänyt yhtään. Eli jos olette elokussa suuntaamassa Rodokselle niin ei ainakaan tarvitse murehtia, että vesi olisi liian kylmää. Siirryttiin sitten altaille. Hotellista pääsi suoraan rannalle tai oli vähän niin kuin hotellin takapiha. Altaan vesi oli onneksi vähän viileämpää ja vietettiin sitten loppupäivä siellä kirjaa lukien ja aurinkoa ottaen.
    Saatiin molemmat kunnon rajat jo tuona ekana päivänä. Suihkussa käytyäni suunnattiin hotellin a la carte-ravintolaan (hotellista löytyi parin pikku kahvilan lisäksi tämä ravintoja ja buffet ravintola) jossa meidät ohjattiin pöytään. Saatiin sitten alkupalaksi leipää, joka oli vielä lämmintä, ja jotain niin hyvää levitettä. Oltiin tässä vaiheessa näin suomalaisina ihan paniikissa, että kuinka fancyyn paikkaan oikein tultiin ku palvelu oli niin kohteliasta ja lautasliinatkin olivat kankaiset etc.  Onneksi seuraavaksi meille tuotiin menut ja saatiin huokaista helpotuksesta, sillä tarjolla oli ihan perus kreikkalaista ruokaa noin kymmenen euron hintaan.
Cool  lime-juoma Starbucksissa.
Seuraavana päivänä lähdettiin Rodoksen keskustaan shoppailemaan, sillä mulla ei tullut edes ehjiä aurinkolaseja mukaan. Pyörittiin siellä sitten sen verran kauan, että jätettiin vanhankaupungin reissu suosiolla seuraavalle päivälle, Tosiaan bussi Rodoksen keskustaan kulki meidän hotellilla olevan bussipysäkin kautta ja matka yhteen suuntaan maksoi alle neljä euroa. Ostin aurinkolasien lisäksi myös kolme paitaa. Loppu päivä kuluikin sitten altaalla.
Lähdettiin semi aikaisin seuraavana päivänä Rodoksen vanhaankaupunkiin jossa oli taas kiva kierrellä...ja eksyä. Ei vaan voi jokaista kadun kulmaa muistaa vaikka kierreltiin ja eksyttiin tuonne viimekin vuonna.

Päätän tähän tämän ensimmäisen osan, koska muuten tästä tulisi liian pitkä. Toivottavasti tykkäätte lukea matkapostauksia myös näin vähän myöhässä, koska musta ainakin on kiva muistella kesää nyt kun on selkeästi syksy. Varsinkin kun tänään täällä Jyväskylässä satoi ensilumi...

Halloween 2016: Too many ideas, not enough Halloween

No niin, nyt ollaan kunnolla lokakuun puolella ja se tarkoittaa sitä että halloween lähestyy. Mun mielestä halloween on aina ollu hauska juhla, koska olen pienestä asti tykännyt creepyistä jutuista, lastenohjelmista ja leffoista. Ollaan tällä viikolla laitettu jo osa halloween koristeista esille ja muutaman pikku jutun tilasin vielä,  kirjoittelen niistä sitten samalla kertaa. Halloween lookkejakin olisi tarkoitus kuvata tänä vuonna useampi kuin yksi, sillä en vain osannut päättää mistä niistä pidin eniten ja koska about kaikki tarvittava löytyi jo valmiina kaapista niin miks ei. Ehkä joku saa niistä ideoita ja inspistä omaan halloween asuun. Postauksiakin on valmiiksi luonnosteltuina useampi. Tulossa on niin videoita kuin myös perinteisiä teksti-kuva-postauksia.
 Vielä kun uusi kone saapuisi niin pääsisi kunnolla taas täyttämään tätä blogia. Tietokoneet ovat aiheuttaneet niin paljon päänvaivaa näiden viime kuukausien aikana että ei ole edes tullut mieleen alkaa rustaamaan tänne mitään. Luottotietokoneen, joka toimi hyvin sen kuusi vuotta, laturi meni rikki. Enkä tiedä onko vika laturissa vai laturin pistokkeessa ja koneella on kuitenkin sen verran jo ikää, että ei sitä enää huoltoonkaan viitsi raahata. Ja tämä kone jolla nyt kirjoittelen on hitain mitä oon koskaan käyttänyt. Vaikka tää onkin ihan uusi. Anyway ajattelin siis kirjoittaa tänäkin vuonna vähän halloween aiheisia postauksia ja aloittaa näin halloween muistoja ja ajatuksia jakamalla.
Kuten aikaisemmin mainistsin niin pidin lapsenakin paljon kaikista leffoista ja lastenohjelmista joissa oli vähän jotain kauhu elementtejä havaittavissa. Kuten esimerkiksi Manala, Haadeksen valtakunta Disneyn Hercules elokuvassa. Myös Aku Ankka-lehden halloween teemanumerot oli ihan parhaita, ja on ne vieläkin. Näiden lisäksi on myös mainittava muun muassa Sätkyjä ja tärinöitä- niminen lastenohjelma (jaksoja löytyy esim. youtubesta). 
      Ensimmäisen kerran juhlittiin halloweenia kavereiden kanssa seitsämännellä luokalla. Ei tosin tehty mitään erikoista, katsottiin muutama kauhu leffa ja hengattiin kaverin kellarissa. Eikö kuulostakkin mahtavalta. Hhaha! Seuraavana vuonna tehtiin ensimmäiset halloween asutkin joita kauhulla nyt muistelen. Budjetti ja taidot olivat kyllä samaa luokkaa... Kuvia ei tästä asusta löydy, aimen to that! Seuraavana vuonna tehtiin mun kaverin kanssa guro lolita inspiroituneet asut jotka olivat (ainakin) muistaakseni paljon paremmat kuin edeltäjänsä. Mutta toivon kuitenkin että tällä kysyseisellä kaverilla ei enää ole kuvaa musta tässä asussa silleen että se näkyy kun soitan hänelle!
Muutamana seuraavana vuonna ei halloweenia erikseen juhlittu, mutta useammat teema bileet vuoteen mahtui. Mutta tänä vuonna, kuten viimekin vuonna, on ihan halloween juhlat luvassa ja yritän olla tänä vuonna kameran kanssa ahkerampi sillä viime vuonna en ottanut yhtään kuvaa.

Video täältä
Viime vuosina American Horror Storyn (jota suosittelen, varsinkin kolmas kausi joka edelleen on mun suosikki) halloween jaksot ovat olleet ne jotka viimeistään ovat saaneet mut halloween fiiliksiin. Muistan vielä niin hyvin kun neljäs kausi alkoi pyöriä ja yksi kauden hamoista on Twisty the Clown. Ja voitte vaan kuvitella miten paljon mua aina pelotti näin klowni kammosena kävellä bussipysäkiltä kotiin pimeässä ollen ihan varma että kohta se ilmestyy jonnekin tien reunaan seisomaan. Valitettavasti en vielä ole päässyt katsomaan uusinta AHS:n kautta mutta pitää sitten kattoo putkeen kun uusi kone saapuu.
Video täältä
Mun mielestä parasta halloweenissä on ehdottamosti se että saa pukeutua hauskoihin tai pelottaviin asuihin. Nykyään kaupungilla näkee paljon enemmän pukeutuneita ihmisiä, kuin esim muutama vuosi sitten. Viimekin vuonna Aprillissa oli ihan mahdottomat jonot halloweenina! Olisi kyllä niin hienoa jos Suomessakin juhlittaisiin ja pukeuduttaisiin halloweenina samassa mittakaavassa kuin esim. jenkeissä tai Japanissa. Miettikää miten hauskaa ois nähdä kadulla toinen toisiaan hienommissa ja luovuutta vaatineissa asuissa kulkevia ihmisiä!
Mutta halloweenia ja tulevia postauksia odotellessa kannattaa käydä kurkkaamassa viime vuoden aiheeseen liittyvät postaukset joihin linkit löytyvät alta:

In English
Hi! We are clearly on this side of October and Halloween is coming and I'm so exited. Especially when I have got my first Halloween post and Halloween look ideas already in April. So as you may guess, there is a lot of ideas I want to execute. Too bad that I have to an adult and go to work every morning (but I love my job!), so I can't live Halloween throught this blog on internet as much I would love.
   I have always have this thing for spooky stuff. I remember getting this Lego set with witch and black cat with spiders and bottles of poison, and i couldn't get enough. I also loved all the kids shows and movies with creepy and spooky characters.
   On seventh grade we celebrated Halloween for the first time with my friends. Just like Halloween in general,  trick or treating haven't never been a thing in Finland, so we watched some horror movies and hang out in my friends basement. Hahah!
  Next year we made costumes for Halloween. Now when I think about them (most of them were made by me) they were really poorly made. Budget and skills were on the same level for sure! I had this japanese lolita fashion inspired witch outfit. And next year I tried some guro lolita inspired thing and I actually liked that outfit a lot (but my hair...just horrendous).  Anyhow, I think costumes are best thing about Halloween and I really wish finnish would celebrate Halloween in same measures as it's celebrated in US or in Japan.  Next few years we had all sort of theme parties all year around, so I don't really remember us doing anything special for Halloween. But my friend held this horror theme party middle of summer.
   During those years first season of American horror story (which you should check out if you haven't yet) aired and from the first episode; I was sold! By the time fourth season premiered, I had moved to my own apartment, and of course that. season featured twisty the clown! And i'm afraid to the dead of clowns! So you may probably imagine how terrified it was to walk from bus stop to my apartment in the dark. Anyway I'm waiting for my new laptop to arrive so I can check the new season. Atm I'm writing this with the slowest computer ever.
    That's all for now. I will finish and post Halloween related content here in next few weeks. Before that you can check my last years Halloween posts.